Meillä ei ole enää mitään sanottavaa toisillemme. Se suututtaa minua. Ja toisaalta, on helpompi antaa asian olla. Olla tekemättä mitään, antaa vain kaikkien tunteiden unohtua, ja jatkaa elämää. Jos vain voisinkin jatkaa elämää. Kun vain olisikin joku muu. Joku, jolle voisi puhua, joku jota voisi halata, joku joka rakastaisi minua. Onko se todella liikaa pyydetty?

Kyllä kai.

We have nothing to say each other any more. It makes me angry. On the other hand, it's easier to give up. Exist without doing anything, just let all the feelings fade, and carry on with life. If only I could carry on with life. If only I had someone. Someone I could talk to, someone who could be hugged, someone who could love me. Is it really too much to ask?

Maybe it is.